Kirsi Salo: Vain kultaa!

Kirsi Salo, 11.12.2012


blog_image


Joulukuu on kimmellyksen ja koristautumisen aikaa, joten nyt on sopivaa sukeltaa myös sijoittamisen säihkyvimpään ääripäähän, kultaan. Kullassa on sitä jotain. Lehdissä vilahtelevat kuvat kultaisista urheiluautoista tai kännyköistä saavat aina syvän ihastuksen huokauksen aikaan. Kullan lumo pätee myös sijoittamiseen.


Kultaa pidetään hyvänä suojana kriisiaikojen yli ja myös inflaatiota vastaan. Tässä ajassa, kun yritysten tilauskirjat ohenevat uhkaavasti, työntekijät jonottavat yt- neuvotteluihin ja poliitikkojen vastaus on ohjeistaa keskuspankit painamaan yötä päivää rahaa velanhimoiselle maailmalle, ei ole ihme, jos sijoittaja näkee synkeitä vuosia edessä.  Yleinen epävarmuus on ruokkinut kullan suosiota ja työntänyt hintaa aina vain ylemmäs. Kullan hintakäyrä on aika mykistävää katsottavaa.


Inflaatio- ja kriisipelot ajavat hintaa alati ylemmäs, samoin kuin fyysiseen kultaan sijoittamisen yleistyminen piensijoittajien keskuudessa indeksiosuusrahastojen kautta. Tällaiset rahastot joutuvat ostamaan holveihin kultaa myymiään ETF:iä vastaan. Yksi mielenkiintoisimmista kullan haalijoista on kuitenkin Kiina. Kiinan vapautettua kullan omistamisen muutama vuosi sitten, markkinoille on vyörynyt valtava määrä uusia asiakkaita. Myös kiinalaiset pelkäävät inflaatiota. Parin viime vuoden innokkain kullan ostaja löytyy sekin Kiinasta, nimittäin Kiinan keskuspankki. Huhutaan, että Kiina haalii kultaa kaivoksistaan ja maailmanmarkkinoilta valuuttansa takeeksi ja pyrkii syrjäyttämään dollarin paikan maailman ykkösvaluuttana. Tällaiset aikeet olisivat omiaan pitämään kullan kysynnän korkeana vielä lähivuosina.


Kun katsoo kullan vaikuttavaa hintakäyrää, ei ole ihme jos kultasijoittajien yleisin kysymys on, onko jo liian myöhäistä lähteä mukaan kultahuumaan. Sitä olen pohtinut minäkin, mutta valitettavasti oikeaa vastausta ei ole tarjolla, kuten aina sijoittamisessa, johon kuuluvat epävarmuus tulevasta ja riski. Omalta osaltani olen ratkaissut asian seuraavasti. Kaikista sijoituksistani kulta edustaa minulle eniten vakuutusta. Jos asiat menevät maailmassa aivan pepulleen, kulta näyttää kyllä arvonsa. Ainakin suhteessa muihin omaisuusryhmiin.  Jos asiat menevät paremmin, ei ihan pepulleen vaan selvitään talviselle jalankulkijalle tutulla pienellä horjahduksella ja tasapainon palauttamisella, tuskin menetän rahojani kullassa mitenkään dramaattisesti. Jonkinlaiset hinnanlaskut ovatkin sallittuja, kyllähän vakuutuksesta kuuluukin maksaa. Ja jos kaikki palaset osuvat kohdalleen, kuka tietää vaikka ansaitsisinkin sijoituksestani. Se on hyvä lisä enkä pidä sitä mitenkään mahdottomana, mutta minulle kulta on pitkäaikainen, todennäköisesti elinikäinen sijoitus. Kultaa ostamalla toteutan myös yhtä tärkeintä sijoittamisen peruspilaria, hajauttamista, mikä laskee sijoituksiini kohdistuvaa kokonaisriskiä.


Suuri osa varmasti sijoittaa kultaan vähän lyhyemmällä katsannolla eli samaan tapaan kuin osakkeisiin pyrkien hyötymään nopeastikin erilaisista hinnanvaihteluista. Siihen fyysinen kulta on kömpelöä ja sen kaupankäynti- ja säilytyskustannukset ovat korkeat. Parempi vaihtoehto silloin ovat erilaiset rahastot ja ETF:t, johdannaiset tai jopa kaivos- ja muut kulta-alanyhtiöiden osakkeet.


Meille, jotka sijoitamme kultaan nimenomaan kriisien turvaksi, on fyysinen kulta järkeilyni mukaan ainoa vaihtoehto. Jos ennusteiden aivan äärimmäinen negatiivinen laita toteutuu, ei ole poissuljettua, että ETF:t menettävät arvoaan, kun pako sijoituksista ja pankkiholveista alkaa. Nyt jo ääneen epäillään, löytyykö holveista kaikki se kulta, jota arvopapereita vastaan on myyty. Liikkeellelaskijariskit voivat myös toteutua, jos rahoitussektorin yli pyyhkäisee iso kriisi. Kansallisten hätätilojen aikaan, mikä vain voi lopulta olla mahdollista. Yhdysvalloissa vuonna 1933 kansalaisten oli presidentin määräyksellä luovuttava kultaomistuksistaan valtion määräämällä hinnalla. Joten jos haluan varautua pahimpaan, en osta kultaani paperimuodossa. Kulta-analyytikot suosittelevatkin tällä hetkellä fyysistä kultaa osaksi kultasijoituksia ja jopa pitämään tuota kultaa omassa hallussa. Jokainen voi miettiä onko se omalla kohdalla mahdollista ja järkevää vai luottaisiko kuitenkin tallelokeroon.


Näillä ajatuksilla varustettuna on helppo suunnata kultaostoksille. En tiedä onko tässä nyt mukana hitunen samaa itsepetosta kuin ylimääräisten kenkien ostamisessa alesta säästöperusteluin. Kyllä aina perustelut löytyvät, jos ostoskohde on houkutteleva. Ja sitä kulta kyllä on, vaikka ale ei missään nimessä ole käynnissä.


Kultaa voi ostaa jalometalleihin sijoittamiseen erikoistuneista liikkeistä. Tällaisia ovat esimerkiksi Suomessa Tavex ja K.A. Rasmussen ja ulkomailla Kitco, joka on netin kautta löydettävissä.


Ostaja voi valita kultaa erikokoisina laattoina tai uusina tai vanhoina kolikoina. Kriisiaikojen ”käyttörahaksi” tarjotaan etenkin erilaisia kolikoita. Jos haluaa sijoittaa isompia summia kultaan, mukaan varmaan tulee myös laattoja, sillä niissä kulta on hiukan kolikoita edullisemmassa muodossa.  Tämä siksi, että laatan valaminen on huomattavasti halvempaa kuin hienojen kolikoiden lyöminen.  Isot, elokuvamitat täyttävät harkot painavat vähintään 12 kiloa ja hintaa on yli puoli miljoonaa euroa. Ei ehkä minun lukijakuntani ykköstuote. Onneksi muutakin valinnanvaraa on ja pienimmät laatat painavat vain 1 gramman ja maksavat runsaat 50 euroa. Tästä maailmasta voisi löytyä hyviä joulu- tai merkkipäivien lahjoja.


Yllätyn kullan painavuuden lisäksi myös kultatuotteiden hinnoista. Mitään nappikauppaa tämä ei ole. Perus kultakolikko eli yhden unssin kultaraha maksoi joulukuun alussa noin 1370 euroa kappale, aikamoinen summa yhdestä kolikosta.  Omilla sijoituksillani ei ihan heti astuta Roope Ankan holvin uimahyppyjen maailmaan. Jos haluaa kultansa pienemmissä erissä, voi ostaa vanhoja, pienempiä kultarahoja. 1850-luvun ranskalaiset ja englantilaiset kolikot maksoivat reilu 300 euroa kappale. Historiallisissa kolikoissa on myös oma viehättävyytensä. Niitä hypistellessä voi hypätä ajassa taaksepäin; kuka onkaan maksellut pukusilkkejään näillä kolikoilla tai juonitellut kuninkaiden päiden menoksi. Nyt tuo sama kolikko saa vetäytyä eläkkeelle kaikesta draamasta ja nauttia loppupäivänsä tallelokeron suojassa.


Nyt vain toivomaan, että mitkään kriisit eivät toteudu ja kullat saavat makoilla holveissaan, siirtyen sukupolvelta toiselle. Se on tärkeämpää kuin tämän sijoituksen arvonnousu.


Kaunista ja rauhallista joulunalusaikaa kaikille blogin lukijoille!


Nordnetblogin kirjoitukseen pääset tästä.


Tavexista

Tavex tarjoaa sijoituskultaa alhaisimpaan mahdolliseen hintaan. Asiakkaamme ovat tietoisia tästä ja siksi suurempi määrä asiakkaita kuin koskaan ostaa tuotteitamme hajauttaakseen riskiä muista omaisuuslajeista.

Tuoreimmat uutiset

Yhteistyökumppanimme