Morgan Stanley: Kulta yli 1000 taalaan

Toukokuussa rivakasti noussut kullan hinta jatkanee nousuaan myös tulevaisuudessa, uskoo Morgan Stanley. Investointipankin mukaan jalometallin unssihinta noussee pian todennäköisesti 1000 dollariin.


Dagens Industri -verkkolehden siteeraamassa Morgan Stanleyn raportissa hahmotellaan maailmantaloudelle neljä erilaista tulevaisuuden skenaariota, ja vain yhdessä niistä kulta ei lukeudu voittajien joukkoon.


Raportin mukaan odotettavissa oleva inflaation kasvu työntää kullan hinnan yli tuhannen dollarin per unssi jo tänä vuonna. Vuodelle 2012 vastaava ennuste on unssihinnaltaan puolestaan 1075 dollaria.


Tällä hetkellä kulta liikkuu 987 dollarin tuntumassa.


Kullan hinnalle antavat lisävauhtia myös taalan heikkous sekä kehittyvien markkinoiden, kuten Intian, kasvava kysyntä. Siellä kullalla on ollut perinteisesti suuri merkitys ylellisyystavarana.


Ainoa skenaario, jossa kullan hinnalle povataan laskua, ennakoi niin kutsuttua pehmeää laskua. Se tarkoittaa sitä, että maailmantalous näkisi tulevaisuudessa alhaista kysyntää ja inflaatiota, mutta vahvan Yhdysvaltain dollarin. Morgan Stanleyn mukaan se on kuitenkin kaikkein epätodennäköisin vaihtoehto.

http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/article294959.ece


Tavexista

Tavex tarjoaa sijoituskultaa alhaisimpaan mahdolliseen hintaan. Asiakkaamme ovat tietoisia tästä ja siksi suurempi määrä asiakkaita kuin koskaan ostaa tuotteitamme hajauttaakseen riskiä muista omaisuuslajeista.

Tuoreimmat uutiset

Yhteistyökumppanimme