Talletuspako Kreikan pankeista alkoi jo

Pelätty talletuspako Kreikan pankeista on jo alkanut.


Kreikkalaiset ovat vetämässä rahojaan pankkitileiltään eikä paikallisilla pankinjohtajilla näytä olevan mitään asiaa vastaan – päinvastoin. Financial Times – lehden mukaan pankinjohtajat jopa lähettelevät asiakkailleen kirjeitä, joissa kehotetaan nostamaan rahat nyt, kun ne vielä saa.


Ensimmäiset merkit pelätystä talletuspaosta on siis jo nähty.


Täysimääräinen talletuspako pakottaisi  kreikkalaiset pankit jäädyttämään asiakkaiden tilit ja sulkemaan ovet.  Muuten maan nykyisinkin vähäiset pääomat virtaisivat muiden maiden rahalaitoksiin ja paikalliset pankit ajautuisivat konkurssiin.


Tilien sulkeminen myös pahentaisi edelleen kreikkalaisten ahdinkoa ja syventäisi kuilua päättäjien ja kansalaisten välillä.


Pankinjohtajien kirjeitä on lähetetty ainakin iäkkäille kansalaisille, mutta myös monet keskiluokkaiset ja keski – ikäiset kreikkalaiset nostavat nyt talletuksiaan varautuakseen esimerkiksi talven lämmityslaskuihin.


Monet kreikkalaiset ovat siirtäneet käteistalletuksiaan esimerkiksi kultaan. Kultakolikot tekevät maassa nyt harvinaisen hyvin kauppansa. Sen seurauksena myös talletuslokeroiden kysyntä on räjähtänyt.


Huhutaan myös, että monet kansalaiset ovat haudanneet arvoesineitään maahan.


Kari Hänninen


http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=201111101207


Tavexista

Tavex tarjoaa sijoituskultaa alhaisimpaan mahdolliseen hintaan. Asiakkaamme ovat tietoisia tästä ja siksi suurempi määrä asiakkaita kuin koskaan ostaa tuotteitamme hajauttaakseen riskiä muista omaisuuslajeista.

Tuoreimmat uutiset

Yhteistyökumppanimme