Luo uusi vahti

Kuinka paljon kultaa on jäljellä louhittavaksi ja mitä tapahtuu, mikäli kulta loppuu?

Julkaistu Martin Karus kategoriassa Arvometallit, 13.09.2021
Kullan hinta (XAU-EUR)
2515,22 EUR/oz
  
+ 11,34 EUR
Hopean hinta (XAG-EUR)
28,28 EUR/oz
  
+ 0,25 EUR

Tähän päivään mennessä maapallolta on löydetty noin 244 000 tonnia kultaa – noin 187 000 tonnia niistä on käsitelty ja maanalaiset varannot ovat yhteensä noin 57 000 tonnia.

Nykyään kultaa saadaan pääasiassa kolmesta maasta; Kiinasta, Australiasta ja Etelä-Afrikasta. Vuonna 2016 Yhdysvallat sijoittui neljänneksi kullantuotannossa.

Hauska fakta: kaikki tähän mennessä löydetty kulta mahtuisi kuutioon, jonka sivut olisivat 28 metriä pitkiä.

Yleensä kultaa käytetään korujen valmistukseen, sijoitustuotteena sekä runsaasti teollisuudessa – sitä käytetään tietokoneissa, kommunikointivälineissä, lentokoneiden suihkumoottoreissa sekä monissa muissa tuotteissa.

Kuinka paljon kultaa on jäljellä?

Kultareservien määrän laskeminen on helpompaa, kuin sen lähteiden, vaikka aivan helppoa sekään ei ole. US Geological Surveyn mukaan maanalaisten kultareservien arvioidaan olevan tällä hetkellä noin 50 000 tonnia. Tämän perusteella yhteensä noin 190 000 tonnia kultaa on louhittu, vaikka numerot vaihtelevatkin.

Arvioitujen lukujen mukaan maailman kullasta yhä 20% on louhimatta. Numero kuitenkin elää.

Uudet teknologiat mahdollistavat joidenkin tunnettujen, juuri nyt tuottamattomien, reservien hyödyntämisen.

Uusimmat edistysaskeleet hyödyntävät suurta dataa, tekoälyä sekä älykästä tietojen louhintaa, jotka voivat optimoida prosesseja ja vähentää kustannuksia.

Robotiikka on käytössä jo joissain paikoissa ja sen käytön odotetaan lisääntyvän louhinnan standarditeknologiaksi.

Nouseeko kullan hinta, kun kulta loppuu?

Goldman Sachsin analyytikko Eugene King on esittänyt mielipiteensä kyseisetä aiheesta ja sanonut, että maailmassa on vielä noin 20 vuoden edestä kultareservejä jäljellä.

Mikäli Eugene Kingin ennustus toteutuu ja maan kultavarannot ehtyvät seuraavan vuosikymmenen aikana, ei se välttämättä tarkoita kullan louhinnan loppua. Tutkimus jatkuu, uusia teknologioita otetaan käyttöön ja mahdollisesti täysin uusia louhintapaikkoja löydetään. Louhinnan kulut saattavat kuitenkin nousta huimasti.

On myös todennäköistä, että suuret kultaa louhivat yhtiöt yhdistyvät tulevaisuudessa tehdäkseen kullan louhinnasta kustannustehokkaampaa ja tuottavampaa.

Kullan ehtyessä pörssihinnat saattavat nousta merkittävästi. Tarkkaa määrää on vaikeaa ennustaa. Kirjailija Jim Rickards sanoo kirjassaan “The New Case for Gold”, että kullan unssihinta voi nousta jopa 10 000 dollariin. GoldMoneyn perustaja James Turk puolestaan sanoo sen nousevan jopa 12 000 dollariin unssia kohti. Jos koet näiden arvioiden olevan liian optimistisia, voit tutustua kuinka nopeasti kullan hinta on noussut viimeisten 50 vuoden aikana sitten vuoden 1971: Kuinka paljon kultaa on yhä louhittavaksi ja mitä tapahtuu, jos kulta loppuu?

Millaiset mahdollisuukset kullan louhintaan on olemassa?

Merenpohja. Kullankaivajat voisivat uudelleen kouluttautua kullansukeltajiksi. Viimeaikaisten löydösten perusteella merenpohjan lämpöaukkojen ympärillä olevan jalometallin määrä kertoo, että tietyillä alueille merenpohjassa voisi maata kultaa jopa 6 grammaa tonnia kohti. Mikäli tällaiset alueet ovat yleisiä, kullan nouseva hinta yhdistettynä sen väheneviin varantoihin voisi laukaista uuden, vedenalaisen kultakuumeen – ja moninkertaistaa maailmassa jäljellä olevan kullan määrän. (4)

Pienempinä pitoisuuksina. Asiantuntijat arvelevat, että jopa tavallista pitoisuutta merkittävästi pienempinä pitoisuuksina jo maapallon neljä ensimmäistä kerrosta sisältäisivät niinkin paljon, kuin 122 miljardia tonnia kultaa (meret poissulkien). Mikäli siis uusia teknologioita, jotka mahdollistavat kullan tuottamisen tavallista matalammista kultapitoisuuksista kehitetään, voi maailmassa olla paljon enemmän kultaa jäljellä – löydettävissä, louhittavissa ja jalostettavissa – kuin nykyään oletetaan. (4)

Avaruudessa. Vaikka kaikki maapallon kultareservit ehtyisivät, on astrofyysikko Neil deGrasse Tyson mukaan mahdollista, että Asteroidivyöhykkeeseen kuuluvat yksittäiset kivet saattaisivat olla täynnä kultaa – jopa puoli tonnia kunkin asteroidin ytimessä. Tri Tyson ei kuitenkaan luvannut tämän koskevan jokaista Vyöhykkeen kiveä, mutta olisi silti yli 150 miljoonaa halkaisijaltaan yli 100m kokoista asteroidia, joista valita. (4)

Edellä mainittu voi kuitenkin toteutua pikemmin, kuin uskommekaan. Barack Obama hyväksyi lain, joka sallii mineraalien louhimisen asteroideista sekä kuusta. Uskotaan, että monet asteroidit sisältävät jalometalleja sekä muita mineraaleja biljoonien dollareiden arvosta. (3)

Kyseiseen kultaan käsiksi pääsemisen todennäköisyys sekä taloudellinen toteutuskyky ovat vielä kaukaisia. Täällä maan pinnalla voit hankkia fyysistä kultaa tilaamalla jo tänään!!

 


Vastuuvapautuslauseke: Tämä artikkeli on tarkoitettu vain tiedoksi, eikä sitä ole tarkoitettu sijoitusanalyysiksi tai suositukseksi hyödykkeiden myymiseen tai ostamiseen. Tavex ei ole vastuussa näiden tietojen perusteella tehdyistä päätöksistä. Sijoittaminen liittyy mahdollisuuksiin ja riskeihin, ja hyödykkeiden markkina-arvo voi sekä kasvaa että laskea. Edellä esitetyt hyödykkeiden aikaisemmat tai tulevat tuotot ja taloudelliset tunnusluvut eivät ole lupauksia tai viitteitä tulevista tuloista.

(1) https://www.usgs.gov/faqs/how-much-gold-has-been-found-world?qt-news_science_products=0#qt-news_science_products

(2) https://www.bbc.com/news/business-54230737

(3) https://www.businessinsider.com/were-running-out-of-gold-and-the-price-will-go-up-2016-8

(4) https://www.fool.com/investing/2018/05/12/how-much-gold-is-left-in-the-world.aspx

Kullan hinta (XAU-EUR)
2515,22 EUR/oz
  
+ 11,34 EUR
Hopean hinta (XAG-EUR)
28,28 EUR/oz
  
+ 0,25 EUR

Voisit myös haluta lukea