Tanskan 20 kruunun Fredrik VIII kultakolikko

Historia

20 kruunun kultakolikot kasvattivat Tanskan vaurautta

SCU oli suuri etu kaikille jäsenilleen. Taloudelliset kulut olivat alhaisemmat, kun uusi yhteinen valuutta osoittautui vähemmän monimutkaiseksi kuin aiempi järjestelmä. Vaihtokurssit näiden kolmen maan välillä olivat vakaat, mikä helpotti suoraan kauppiaita ja kansalaisia keinottelijoiden kustannuksella. Inflaatiota ei esiintynyt rahaliiton aikana lähes ollenkaan. Itse asiassa vuodesta 1873 vuoteen 1914 keskimääräinen vuosittainen inflaation taso oli 0,1 %, kun taas käytettävissä olevat tulot kasvoivat lähes 100 %.

Järjestelmä tarjosi jäsenmailleen 40 vuoden vakauden, vaurauden ja rauhan. 20 kruunun kultakolikot olivat ajanjakson eturivissä näkemässä Tanskan muutoksen moderniksi teolliseksi kansakunnaksi. Maan reaalipalkkojen nousu kultakannan aikana oli korkeinta maailmassa. Maatalous kukoisti ja yli puolet Tanskan viennistä koostui maataloustuotteista vuonna 1914. Ulkomaankauppa kasvoi valtavasti ja Tanskasta tuli pääoman nettotuoja - osittain johtuen tasapainoisesta rahajärjestelmästä - kuolleisuus laski huomattavasti ja merkittäviä yhteiskunnallisia uudistuksia tehtiin. Ottaen kaiken edellämainitun huomioon, tämä oli Tanskan historian kulta-aikaa, kausi joka ilmentyy 20 kruunun kultakolikoissa.

Kulta-ajat eivät kuitenkaan kestä ikuisesti. Ensimmäisen maailmansodan raivotessa Ruotsin keskuspankki päätti, että olisi säästäväistä rajoittaa kullan vapaata liikkuvuutta ja paperirahan vaihtoa kullaksi väliaikaisesti. Norjan ja Tanskan keskuspankit seurasivat esimerkkiä. Edellytys toiminnalle oli rahaliiton alasajo. On epäselvää, oliko päätös ylireagointia keskuspankkien johtajien taholta, jotka todennäköisesti pyrkivät turvaamaan kansansa kullan, sillä sodan vaikutukset ja lopputulokset olivat tuntemattomia. Joka tapauksessa, heidän päätöksensä oli ensimmäinen naula arkussa, monien muiden seuratessa, joka johti rahaliiton hajoamiseen vuonna 1924. 

Kuningas Fredrik VIII kuvasi 20 kruunun kultakolikon toista versiota

Fredrik VIII syntyi vuonna 1843 keltaisessa palatsissa Kööpenhaminassa. Hän oli kuningas Kristian IX:n vanhin poika ja toinen kuningas, jonka muotokuva lyötiin 20 kruunun kultakolikkoon. Sotilaskoulutuksensa jälkeen hänestä tuli Tanskan kruununprinssi ja hän sai paikan valtioneuvostosta, missä hän avusti isäänsä hallitustyössä. Vuonna 1868 hän meni naimisiin Ruotsin prinsessa Lovisan kanssa. Prinsessa Lovisa kuului samaan Bernadotten kuninkaalliseen sukuun, johon myös nykyinen Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa XVI kuuluu. Prinsessa Lovisa oli ensimmäinen ruotsalainen prinsessa sitten 1400 luvun, joka meni naimisiin osaksi Tanskan kuninkaallista perhettä. Avioliitto nähtiin keinona luoda ystävälliset suhteet Tanskan ja Ruotsin välille. Fredrik palveli isänsä rinnalla kruuninprinssinä 43 vuoden ajan ja nousi kuninkaaksi isänsä kuoltua vuonna 1906. Ensimmäinen 20 kruunun kultakolikko kuningas Fredrik VIII kuvalla liikkeellelasku aloitettiin vuonna 1908 ja lopetettiin vuonna 1912, kun Fredrik kuoli. Kuningas Fredrik VIII muistetaan liberaalina hallitsijana, joka, toisin kuin isänsä, tuki Tanskan uutta parlamentaarista hallintojärjestelmää.

20 kruunun kultakolikot - Skandinavian kultakanta

Vaikka voi olla lähes mahdotonta luoda virheetöntä rahajärjestelmää, Tanskan ja Ruotsin vuonna 1873 muodostama Skandinavian rahaliitto (SCU), johon Norja liittyi myöhemmin vuonna 1875, oli todennäköisesti lähimpänä täydellistä rahataloudellista harmoniaa kuin minkään maiden välille on koskaan saatu aikaiseksi.

Vuoteen 1873 saakka maailmantaloudessa esiintyi olennaisia muutoksia; hopea, mikä vuosisatojen ajan oli ollut tärkein valuutta maailmankaupassa, menetti vähitellen asemaansa kullalle. Latinalainen rahaliitto, joka perustui kultaan, perustettiin vuonna 1865 useiden Euroopan maiden kesken. Saksa, joka oli suuri kauppakumppani Pohjoismaille, vaihtoi kultakantaan vuonna 1871 julkaisten kultamarkan ja Englanti, joka oli myös tärkeä kauppakumppani Tanskalle ja Norjalle, oli siirtynyt kultakantaan sovereignillaan jo 1800-luvun alussa. Jopa Yhdysvallat oli osittain kultakannassa vuodesta 1834 lähtien. Syy kullan valitsemiseen valuutaksi oli tämän keltaisen metallin arvon suhde painoon oli korkeampi kuin hopealla ja näin sen kuljetus- ja käsittelykustannukset olivat alhaisemmat. Kun maat ryhtyivät muuttamaan valuuttavarantojaan hopeasta kultaan, tarkoitti se automaattisesti sitä, että hopean arvo kultaan verrattuna aleni.

Tässä tilanteessa oli selvää, että kolme Pohjoismaata, joiden rahajärjestelmä oli perustunut hopealle, ryhtyivät harkitsemaan kultakantaan siirtymistä. Se, että Skandinavian maissa oli eri laskentajärjestelmä, teki asioista monimutkaisempia. Esimerkiksi Ruotsi käytti hopeisia riikintaalereita, jotka perustuivat kymmenjärjestelmään, kun taas Tanska omien riikintaaleriensa ja Norja speciedalereidensa kanssa perustivat järjestelmänsä murtolukuihin. Nämä erot aiheuttivat lisäkuluja valuutanvaihtoon ja olivat taakka kapankäynnissä näiden kolmen maan välillä.

Vuonna 1873 Tanska ja Ruotsi päättivät luoda ensimmäisen Skandinavian rahaliiton, joka perustui kultakantaan. Uusi järjestelmä edellytti, että Tanskan ja Ruotsin kruunuista tehtiin uusi laskentayksikkö, joka jaettiin 100 äyriin. Arvoltaan 20 ja 10 kruunun kolikot valmistettiin kullasta, jolloin 1 kg kultaa vastasi 2 480 kruunua. Toisin sanoen 1 kultakruunu vastasi 0,403 grammaa kultaa. Yhteiset kulta- ja hopeakruunut ja myöhemmin myös setelirahat otettiin käyttöön kaikissa kolmessa maassa. Kaikki Skandinavian kruunut olivat laillisia maksuvälineitä ja ne olivat vapaasti vaihdettavissa nimellisarvollaan kaikkien Skandinavian rahaliiton jäsenmaiden keskuspankeissa. Tärkeä seikka järjestelmässä oli se, että kenellä tahansa, jolla oli hallussaan hopeakruunuja tai setelirahaa, oli oikeus vaihtaa ne kullaksi keskuspankissa.

Vaikka SCU oli normitettu ja kierrossa olevien rahojen arvo oli yhtenäistetty, liitto oli silti hajallaan. Yksikään keskuspankki rahaliitossa ei kontrolloinut kultavirtoja. Esimerkiksi jos Norjalla oli kauppataseen vajetta johonkin liittoon kuulumattomaan maahan kanssa, se tarkoitti että jotta ero saatiin korjattua, Norjan piti maksaa erotus kullassa. Kun kultaa virtasi näin ulos Norjasta, maan kultavarannot kutistuivat. Tämä johti deflaatioon, eli hintojen alenemiseen. Kun Norjassa hinnat olivat alhaisemmat, muut maat kiinnostuivat hankkimaan tuotteita Norjasta, jolloin kultaa virtasi sinne takaisin määrittäen uudelleen tasapainon maan tuotannon ja rahavarantojen kanssa.

Järjestelmä toimi niin hyvin, että jäsenmaiden keskuspankit eivät edes puuttuneet rahoitusmarkkinoihin (toisin kuin tänä päivänä) lähes neljään vuosikymmeneen. Systeemi osoittautui erittäin tehokkaaksi ja helpoksi ylläpitää ja se auttoi edistämään kaupankäyntiä ja näin myös maiden vaurautta.

20 kruunun kultakolikot edistivät Tanskan menestystä

SCU oli suuri etu kaikille sen jäsenille. Menot olivat alhaisemmat, kun uusi valuutta osoitti olevansa yksinkertaisempi kuin aiempi järjestelmä. Vaihtokurssit näiden kolmen maan välillä olivat vakaat, mikä hyödytti suoraan kauppiaita sekä kansalaisia. Mikä tärkeintä, SCU:n aikana ei inflaatiota ollut juuri ollenkaan. Itse asiassa, vuodesta 1873 vuoteen 1914 keskimääräinen vuosittainen inflaation aste oli vain 0,1 %, kun taas käytettävissä olevat tulot olivat kasvaneet lähes 100 %!

Tämä järjestelmä tarjosi maalle 40 vuotta vakautta, menestystä ja rauhaa. 20 kruunun kultakolikot olivat eturintamassa näkemässä aikakauden, jona Tanskasta kasvoi moderni teollisuusvaltio. Maan reaalipalkkojen kasvu kultakannan aikana oli korkeimpien joukossa maailmassa. Sen maatalous kukoisti ja kattoi yli puolet maan viennistä vuonna 1914. Ulkomaankauppa laajeni valtavasti. Tanskasta tuli pääoman nettotuoja - johtuen osittain rahajärjestelmästä - kuolleisuus laski huomattavasti ja maassa tehtiin suuria sosiaalisia uudistuksia. Ottaen kaiken edellämainitun huomioon, tämä oli Tanskan historian kulta-aikaa, 20 kruunun kultakolikoiden ilmentäessä aikakautta.

Kulta-ajat eivät kuitenkaan kestä ikuisesti. Ensimmäisen maailmansodan raivotessa, Ruotsin keskuspankki ajatteli, että olisi viisasta väliaikaisesti keskeyttää kullan vapaa liikkuvuus ja paperikruunujen vaihto kultaisiksi. Norjan ja Tanskan keskuspankit seurasivat Ruotsin esimerkkiä. Edellytyksenä järjestelmän toiminnalle oli alasajo. Ei ole varmaa oliko päätös ylireagointia keskuspankeilta, jotka luultavasti vain pyrkivät turvaamaan valtioiden kultavarannot sodan mahdollisilta vaikutuksilta. Vaikka päätös olikin ensimmäinen naula arkkuun, se johti rahaliton rikkoutumiseen vuonna 1924.