Historia
Keisarillinen kotka ja Saksan kultamarkka
Saksan 20 markan kultakolikossa erityisen silmiinpistävää on kolikon kääntöpuolelle kuvattu mahtava keisarillinen kotka. Kolikon yksityiskohtaisuuden ja taitavan käsityön lisäksi kotkalla, tai tarkemmin Saksan keisarikunnan vaakunalla, on vuosisatojen taa ulottuva kiehtova historia.
Ennen yhdistymistään vuonna 1871 Saksan alueet käsittivät useita aatelisten, kuningashuoneiden ja monarkkien hallitsemia valtioita, kuningaskuntia, keisarikuntia ja vapaita kaupunkeja. Kaikkein tärkein näistä oli Hohenzollernin kuningashuone Saksassa. Hohenzollernit olivat kuninkaallinen hallitsijasuku, jonka juuret ulottuvat kauas 1000-luvulle. Osa Preussin kuningaskuntaa ja myöhemmin Saksan keisarikuntaa hallinneista suurimmista kuninkaista oli lähtöisin tästä suvusta.
Yksi näistä kuninkaista oli Vilhelm I, Vilhelm II:n isoisä ja Preussin kuningas vuodesta 1861 vuoteen 1888. Preussin kuningaskunta oli tuohon aikaan johtava saksalainen kuningaskunta ja arvostettu sotilaallinen voimatekijä, joka huippukaudellaan vuonna 1876 käsitti osia nykyisen Saksan alueelta, aina itään Venäjälle ja länteen Belgiaan asti. Kuningas Vilhelm I, oikean kätensä kansleri Otto von Bismarkin avulla, onnistui perustamaan Saksan keisarikunnan pääasiassa Preussin sotilasmahdin ansiosta.
Vaikka kolikkoon kuvattu keisarillinen kotka onkin hieman muokattu versio Preussin kuningaskunnan vaakunasta, voidaan ajatella että tuhat vuotta vanha Hohenzollernin dynastia, johon Preussin kuninkaat Vilhelm I ja II kuuluivat, on epäsuorasti edustettuna keisarillisen kotkan kautta Saksan kultamarkoissa. On mielenkiintoista, että vaikka Saksan kuningaskunta lakkautettiin vuonna 1918, keisarillista kotkaa vastaava kotka jäi kolikoihin ja paperirahaan elämään. Sama kotka on nykyisinkin kuvattuna Saksan eurokolikoissa, vaikkakin paljon muokattuna versiona.
Kultamarkat vauhdittivat Saksan kauppaa
Ennen yhdistymistään Saksan rahajärjestelmä oli luonteeltaan samanlainen kuin maan pirstaloituneet alueet. Kansakunta oli jakautunut useisiin eri valuutta-alueisiin, jotka käyttivät erilaisia rahoja. Nämä erilaiset valuutat olivat vaihdettavissa sovituilla kursseilla, ja vaikka järjestelmä toimi, Saksan kaupalliset tarpeet veivät kohti yhtenäistä valuuttajärjestelmää.
Valtion yhdistymistä ja Saksan keisarikunnan muodostumista vuonna 1871 seurasi uusi kultaan pohjautuva valuuttajärjestelmä, jonka johdosta Saksa siirtyi ensimmäistä kertaa historiassaan kultakantaan. Keisarilliset kultakolikot laskettiin liikkeelle 10 ja 20 markan nimellisarvoilla. Kolikoissa oli keisari Vilhelm I:n muotokuva. Englannin ja Portugalin jälkeen Saksa oli kolmas maa, joka perusti rahajärjestelmänsä kultaan. Järjestelmä kesti ensimmäiseen maailmansotaan asti ja se vauhditti Saksan toista teollista vallankumousta. Jakson aikana Saksa koki merkittävää kasvua, joka teki maasta, yhdessä Yhdysvaltojen kanssa, johtavan talousmahdin.
20 markan kultakolikot suojasivat Saksaa hyperinflaatiolta
Ensimmäisen maailmansodan puhkeaminen vuonna 1914 sai Saksan keskuspankin jäädyttämään kultakannan. Saksan paperimarkoista tuli päävaluutta ja niillä rahoitettiin sodan tuomat huimat kulut. Painokoneet pauhasivat jatkuvasti sodan aikana ja vuoteen 1918 mennessä paperimarkkojen määrä oli nelinkertaistunut ja kuluttajahinnat nousseet. Inflaatio ja hintojen nousu olivat kuitenkin vielä hallittavissa ja linjassa muiden maiden, kuten Ranskan ja Englannin, kanssa. Tämä kaikki muuttui sodan jälkeen, kun liittoutuneet voittajat määräsivät suuria sotakorvausmaksuja nujerretulle ja taloudellisesti kuivuneelle Saksalle.
Koska sotakorvaukset oli maksettava vieraassa valuutassa tai kullassa, Saksan valtio päätti ratkaista ongelman ostamalla valuuttaa tai kultaa painamalla lisää paperimarkkoja. Ensin tämä vaikutti hyvältä ratkaisulta, mutta uusien paperimarkkojen liikkeellelasku ainoastaan vauhditti jo valmiiksi korkeaa inflaatiotasoa. Mitä enemmän Saksa osti vierasta valuuttaa tai kultaa, sitä nopeammin paperimarkkojen arvo laski.
Vuoteen 1920 mennessä kulttajahinnat olivat nousseet 12 kertaisiksi sodan alusta ja tavallisten saksalaisten elintasoon kohdistui hurjat paineet. Kolme vuotta myöhemmin Saksan valtio epäonnistui suorittamaan jälleenrakennusmaksuja, sillä se ei saanut hankittua tarvittavia rahoitusvaroja, sillä kaikki karttoivat arvoltaan alati alenevaa Saksan paperimarkkaa. Tämä sai Ranskan miehittämään Ruhrin, joka siihen aikaan oli Saksan tärkeimpiä teollisuusalueita, ja pakotti näin Saksan maksamaan korvaukset tavaroina ja raaka-aineina.
Ruhrin alueen miehitys oli ratkaiseva isku Saksan jo valmiiksi heikolle taloudelle. Miljoonat tyytymättömät työläiset pelkäsivät Ranskan valloittavan myös Berliinin ja tämä johti täyteen luottamuspulaan Saksan poliittista järjestelmää ja keskuspankkia kohtaan. Paniikin levitessä, alkoivat ihmiset vaihtaa paperimarkkojaan aineellisiin asioihin hintaan mihin hyvänsä. Tämä johti lopulta hyperinflaatioon. Vain muutamassa kuukaudessa vellova inflaatio teki Saksan paperimarkat arvottomiksi. Tänä aikakautena valuutan arvo aleni niin kovaa vauhtia, että hinnat tuplautuivat joka toinen tunti. Saksalaiset kotirouvat polttivat paperimarkkoja kaminoissa, sillä niiden arvo oli vähemmän kuin polttopuiden.
Vuoden 1923 loppuun mennessä 20 markan kultakolikon arvo oli yli 23 biljoonaa paperimarkkaa. Selkeä todiste siitä, kuinka kullalla voi suojautua inflaatiota vastaan. Onnekkaita olivat he, jotka olivat säilyttäneet kultamarkkansa, sillä ne säästivät heidät monilta epäonnilta tänä aikana.
