Tanskan 10 kruunun Kristian X kultakolikko

Historia

10 kruunun kultakolikot - Skandinavian kultakanta

Vaikka voi olla lähes mahdotonta luoda virheetöntä rahajärjestelmää, Tanskan ja Ruotsin vuonna 1873 muodostama Skandinavian rahaliitto (SCU), johon Norja liittyi myöhemmin vuonna 1875, oli todennäköisesti lähimpänä täydellistä rahataloudellista harmoniaa kuin minkään maiden välille on koskaan saatu aikaiseksi.

Vuoteen 1873 saakka maailmantaloudessa esiintyi olennaisia muutoksia; hopea, mikä vuosisatojen ajan oli ollut tärkein valuutta maailmankaupassa, menetti vähitellen asemaansa kullalle. Latinalainen rahaliitto, joka perustui kultaan, perustettiin vuonna 1865 useiden Euroopan maiden kesken. Saksa, joka oli suuri kauppakumppani Pohjoismaille, vaihtoi kultakantaan vuonna 1871 julkaisten kultamarkan ja Englanti, joka oli myös tärkeä kauppakumppani Tanskalle ja Norjalle, oli siirtynyt kultakantaan sovereignillaan jo 1800-luvun alussa. Jopa Yhdysvallat oli osittain kultakannassa vuodesta 1834 lähtien. Syy kullan valitsemiseen valuutaksi oli tämän keltaisen metallin arvon suhde painoon oli korkeampi kuin hopealla ja näin sen kuljetus- ja käsittelykustannukset olivat alhaisemmat. Kun maat ryhtyivät muuttamaan valuuttavarantojaan hopeasta kultaan, tarkoitti se automaattisesti sitä, että hopean arvo kultaan verrattuna aleni.

Tässä tilanteessa oli selvää, että kolme Pohjoismaata, joiden rahajärjestelmä oli perustunut hopealle, ryhtyivät harkitsemaan kultakantaan siirtymistä. Se, että Skandinavian maissa oli eri laskentajärjestelmä, teki asioista monimutkaisempia. Esimerkiksi Ruotsi käytti hopeisia riikintaalereita, jotka perustuivat kymmenjärjestelmään, kun taas Tanska omien riikintaaleriensa ja Norja speciedalereidensa kanssa perustivat järjestelmänsä murtolukuihin. Nämä erot aiheuttivat lisäkuluja valuutanvaihtoon ja olivat taakka kaupankäynnissä näiden kolmen maan välillä.

Vuonna 1873 Tanska ja Ruotsi päättivät luoda ensimmäisen Skandinavian rahaliiton, joka perustui kultakantaan. Uusi järjestelmä edellytti, että Tanskan ja Ruotsin kruunuista tehtiin uusi laskentayksikkö, joka jaettiin 100 äyriin. Arvoltaan 20 ja 10 kruunun kolikot valmistettiin kullasta, jolloin 1 kg kultaa vastasi 2 480 kruunua. Toisin sanoen 1 kultakruunu vastasi 0,403 grammaa kultaa. Yhteiset kulta- ja hopeakruunut ja myöhemmin myös setelirahat otettiin käyttöön kaikissa kolmessa maassa. Kaikki Skandinavian kruunut olivat laillisia maksuvälineitä ja ne olivat vapaasti vaihdettavissa nimellisarvollaan kaikkien Skandinavian rahaliiton jäsenmaiden keskuspankeissa. Tärkeä seikka järjestelmässä oli se, että kenellä tahansa, jolla oli hallussaan hopeakruunuja tai setelirahaa, oli oikeus vaihtaa ne kullaksi keskuspankissa.

Vaikka SCU oli normitettu ja kierrossa olevien rahojen arvo oli yhtenäistetty, liitto oli silti hajallaan. Yksikään keskuspankki rahaliitossa ei kontrolloinut kultavirtoja. Esimerkiksi jos Norjalla oli kauppataseen vajetta johonkin liittoon kuulumattomaan maahan kanssa, se tarkoitti että jotta ero saatiin korjattua, Norjan piti maksaa erotus kullassa. Kun kultaa virtasi näin ulos Norjasta, maan kultavarannot kutistuivat. Tämä johti deflaatioon, eli hintojen alenemiseen. Kun Norjassa hinnat olivat alhaisemmat, muut maat kiinnostuivat hankkimaan tuotteita Norjasta, jolloin kultaa virtasi sinne takaisin määrittäen uudelleen tasapainon maan tuotannon ja rahavarantojen kanssa.

Järjestelmä toimi niin hyvin, että jäsenmaiden keskuspankit eivät edes puuttuneet rahoitusmarkkinoihin (toisin kuin tänä päivänä) lähes neljään vuosikymmeneen. Systeemi osoittautui erittäin tehokkaaksi ja helpoksi ylläpitää ja se auttoi edistämään kaupankäyntiä ja näin myös maiden vaurautta.

10 kruunun kultakolikot kasvattivat Tanskan vaurautta

SCU oli suuri etu kaikille jäsenilleen. Taloudelliset kulut olivat alhaisemmat, kun uusi yhteinen valuutta osoittautui vähemmän monimutkaiseksi kuin aiempi järjestelmä. Vaihtokurssit näiden kolmen maan välillä olivat vakaat, mikä helpotti suoraan kauppiaita ja kansalaisia keinottelijoiden kustannuksella. Inflaatiota ei esiintynyt rahaliiton aikana lähes ollenkaan. Itse asiassa vuodesta 1873 vuoteen 1914 keskimääräinen vuosittainen inflaation taso oli 0,1 %, kun taas käytettävissä olevat tulot kasvoivat lähes 100 %.

Järjestelmä tarjosi jäsenmailleen 40 vuoden vakauden, vaurauden ja rauhan. 10 kruunun kultakolikot olivat ajanjakson eturivissä näkemässä Tanskan muutoksen moderniksi teolliseksi kansakunnaksi. Maan reaalipalkkojen nousu kultakannan aikana oli korkeinta maailmassa. Maatalous kukoisti ja yli puolet Tanskan viennistä koostui maataloustuotteista vuonna 1914. Ulkomaankauppa kasvoi valtavasti ja Tanskasta tuli pääoman nettotuoja - osittain johtuen tasapainoisesta rahajärjestelmästä - kuolleisuus laski huomattavasti ja merkittäviä yhteiskunnallisia uudistuksia tehtiin. Ottaen kaiken edellämainitun huomioon, tämä oli Tanskan historian kulta-aikaa, kausi joka ilmentyy 10 kruunun kultakolikoissa.

Kulta-ajat eivät kuitenkaan kestä ikuisesti. Ensimmäisen maailmansodan raivotessa Ruotsin keskuspankki päätti, että olisi säästäväistä rajoittaa kullan vapaata liikkuvuutta ja paperirahan vaihtoa kullaksi väliaikaisesti. Norjan ja Tanskan keskuspankit seurasivat esimerkkiä. Edellytys toiminnalle oli rahaliiton alasajo. On epäselvää, oliko päätös ylireagointia keskuspankkien johtajien taholta, jotka todennäköisesti pyrkivät turvaamaan kansansa kullan, sillä sodan vaikutukset ja lopputulokset olivat tuntemattomia. Joka tapauksessa, heidän päätöksensä oli ensimmäinen naula arkussa, monien muiden seuratessa, joka johti rahaliiton hajoamiseen vuonna 1924. 

Tanskan kuninkaallinen rahapaja laski 10 kruunun kultakolikot liikkeelle

Tanskan siirryttyä kultakantaan vuonna 1873, Tanskan kuninkaallinen rahapaja ryhtyi laskemaan liikkeelle 10 kruunun kultakolikoita. Kuningas Kristian IX:n muotokuvalla 10 kruunun kultakolikoita laskettiin liikkeelle vuoteen 1900 mennessä 922 000 kappaletta. Kuningas Fredrik VIII: muotokuvalla kolikoita lyötiin vuosina 1908 ja 1909 461 000 kappaletta ja vuosina 1913 ja 1917 kuningas Kristian X:n muotokuvalla 444 000 kappaletta. Vuonna 1917 lyötyjä kolikoita (132 000 kpl) ei kuitenkaan koskaan laskettu yleisölle saataviksi, sillä Tanskan keskuspankki päätti lopettaa seteleiden vaihtamisen kultarahoihin vuonna 1914. Tämä kolikkoerä varastoitiin keskuspankin pankkiholveihin ja sitä pidetään nykyään osana Tanskan kultavarantoa. Kokonaisuudessaan rahapaja löi 10 kruunun kultakolikoita 1,83 miljoonaa kappaletta sinä aikana kun Tanska oli osa Skandinavian rahaliittoa.

Kuningas Kristian X kuvasi 10 kruunun kultakolikon toista versiota

Kristian X syntyi vuonna 1870 Charlottelundin palatsissa lähellä Kööpenhaminaa. Hän oli kuningas Fredrik VIII:n vanhin poika ja kuningas Kristian IX:n pojanpoika. Isänsä kuoleman jälkeen vuonna 1912 hän peri kruunun ja oli kolmas kuningas, jonka muotokuva lyötiin 10 kruunun kultakolikkoon.

Kuningas Kristian X muistetaan ehkä parhaiten yhtenä Tanskan rakastetuimmista kuninkaallisista kautta aikojen. Hänestä tuli symboli Hitlerin miehityksen vastustukselle, sillä hän kulki usein pitkin Kööpenhaminan katuja ilman henkivartijoita. Toisin kuin veljensä, Norjan kuningas Haakon VII, joka lähti maanpakoon natsien miehitettyä maansa, Kristian X pysyi vakaasti Tanskassa. Hänen vastarintansa nähtiin tanskalaisten silmissä urheutena, joka ruokki monia myyttejä hänestä. Eräs tarina kertoo, että saksalainen sotilas olisi kysynyt pieneltä pojalta miksi kuningas kulki kaupungilla ilman henkivartijaa. Poika vastasi, että "Koko Tanska on hänen henkivartijansa."

Kuningas Kristian X:n kuvaa kantavat 10 kruunun kultakolikot olivat eniten lyötyjä kultakolikoita aikana, jolloin Tanska kuului Skandinavian rahaliittoon.

10 kruunun kultakolikot - Skandinavian kultakanta

Vaikka voi olla lähes mahdotonta luoda virheetöntä rahajärjestelmää, Tanskan ja Ruotsin vuonna 1873 muodostama Skandinavian rahaliitto (SCU), johon Norja liittyi myöhemmin vuonna 1875, oli todennäköisesti lähimpänä täydellistä rahataloudellista harmoniaa kuin minkään maiden välille on koskaan saatu aikaiseksi.

Vuoteen 1873 saakka maailmantaloudessa esiintyi olennaisia muutoksia; hopea, mikä vuosisatojen ajan oli ollut tärkein valuutta maailmankaupassa, menetti vähitellen asemaansa kullalle. Latinalainen rahaliitto, joka perustui kultaan, perustettiin vuonna 1865 useiden Euroopan maiden kesken. Saksa, joka oli suuri kauppakumppani Pohjoismaille, vaihtoi kultakantaan vuonna 1871 julkaisten kultamarkan ja Englanti, joka oli myös tärkeä kauppakumppani Tanskalle ja Norjalle, oli siirtynyt kultakantaan sovereignillaan jo 1800-luvun alussa. Jopa Yhdysvallat oli osittain kultakannassa vuodesta 1834 lähtien. Syy kullan valitsemiseen valuutaksi oli tämän keltaisen metallin arvon suhde painoon oli korkeampi kuin hopealla ja näin sen kuljetus- ja käsittelykustannukset olivat alhaisemmat. Kun maat ryhtyivät muuttamaan valuuttavarantojaan hopeasta kultaan, tarkoitti se automaattisesti sitä, että hopean arvo kultaan verrattuna aleni.

Tässä tilanteessa oli selvää, että kolme Pohjoismaata, joiden rahajärjestelmä oli perustunut hopealle, ryhtyivät harkitsemaan kultakantaan siirtymistä. Se, että Skandinavian maissa oli eri laskentajärjestelmä, teki asioista monimutkaisempia. Esimerkiksi Ruotsi käytti hopeisia riikintaalereita, jotka perustuivat kymmenjärjestelmään, kun taas Tanska omien riikintaaleriensa ja Norja speciedalereidensa kanssa perustivat järjestelmänsä murtolukuihin. Nämä erot aiheuttivat lisäkuluja valuutanvaihtoon ja olivat taakka kapankäynnissä näiden kolmen maan välillä.

Vuonna 1873 Tanska ja Ruotsi päättivät luoda ensimmäisen Skandinavian rahaliiton, joka perustui kultakantaan. Uusi järjestelmä edellytti, että Tanskan ja Ruotsin kruunuista tehtiin uusi laskentayksikkö, joka jaettiin 100 äyriin. Arvoltaan 20 ja 10 kruunun kolikot valmistettiin kullasta, jolloin 1 kg kultaa vastasi 2 480 kruunua. Toisin sanoen 1 kultakruunu vastasi 0,403 grammaa kultaa. Yhteiset kulta- ja hopeakruunut ja myöhemmin myös setelirahat otettiin käyttöön kaikissa kolmessa maassa. Kaikki Skandinavian kruunut olivat laillisia maksuvälineitä ja ne olivat vapaasti vaihdettavissa nimellisarvollaan kaikkien Skandinavian rahaliiton jäsenmaiden keskuspankeissa. Tärkeä seikka järjestelmässä oli se, että kenellä tahansa, jolla oli hallussaan hopeakruunuja tai setelirahaa, oli oikeus vaihtaa ne kullaksi keskuspankissa.

Vaikka SCU oli normitettu ja kierrossa olevien rahojen arvo oli yhtenäistetty, liitto oli silti hajallaan. Yksikään keskuspankki rahaliitossa ei kontrolloinut kultavirtoja. Esimerkiksi jos Norjalla oli kauppataseen vajetta johonkin liittoon kuulumattomaan maahan kanssa, se tarkoitti että jotta ero saatiin korjattua, Norjan piti maksaa erotus kullassa. Kun kultaa virtasi näin ulos Norjasta, maan kultavarannot kutistuivat. Tämä johti deflaatioon, eli hintojen alenemiseen. Kun Norjassa hinnat olivat alhaisemmat, muut maat kiinnostuivat hankkimaan tuotteita Norjasta, jolloin kultaa virtasi sinne takaisin määrittäen uudelleen tasapainon maan tuotannon ja rahavarantojen kanssa.

Järjestelmä toimi niin hyvin, että jäsenmaiden keskuspankit eivät edes puuttuneet rahoitusmarkkinoihin (toisin kuin tänä päivänä) lähes neljään vuosikymmeneen. Systeemi osoittautui erittäin tehokkaaksi ja helpoksi ylläpitää ja se auttoi edistämään kaupankäyntiä ja näin myös maiden vaurautta.

10 kruunun kultakolikot edistivät Tanskan menestystä

SCU oli suuri etu kaikille sen jäsenille. Menot olivat alhaisemmat, kun uusi valuutta osoitti olevansa yksinkertaisempi kuin aiempi järjestelmä. Vaihtokurssit näiden kolmen maan välillä olivat vakaat, mikä hyödytti suoraan kauppiaita sekä kansalaisia. Mikä tärkeintä, SCU:n aikana ei inflaatiota ollut juuri ollenkaan. Itse asiassa, vuodesta 1873 vuoteen 1914 keskimääräinen vuosittainen inflaation aste oli vain 0,1 %, kun taas käytettävissä olevat tulot olivat kasvaneet lähes 100 %!

Tämä järjestelmä tarjosi maalle 40 vuotta vakautta, menestystä ja rauhaa. 10 kruunun kultakolikot olivat eturintamassa näkemässä aikakauden, jona Tanskasta kasvoi moderni teollisuusvaltio. Maan reaalipalkkojen kasvu kultakannan aikana oli korkeimpien joukossa maailmassa. Sen maatalous kukoisti ja kattoi yli puolet maan viennistä vuonna 1914. Ulkomaankauppa laajeni valtavasti. Tanskasta tuli pääoman nettotuoja - johtuen osittain rahajärjestelmästä - kuolleisuus laski huomattavasti ja maassa tehtiin suuria sosiaalisia uudistuksia. Ottaen kaiken edellämainitun huomioon, tämä oli Tanskan historian kulta-aikaa, 10 kruunun kultakolikoiden ilmentäessä aikakautta.

Kulta-ajat eivät kuitenkaan kestä ikuisesti. Ensimmäisen maailmansodan raivotessa, Ruotsin keskuspankki ajatteli, että olisi viisasta väliaikaisesti keskeyttää kullan vapaa liikkuvuus ja paperikruunujen vaihto kultaisiksi. Norjan ja Tanskan keskuspankit seurasivat Ruotsin esimerkkiä. Edellytyksenä järjestelmän toiminnalle oli alasajo. Ei ole varmaa oliko päätös ylireagointia keskuspankeilta, jotka luultavasti vain pyrkivät turvaamaan valtioiden kultavarannot sodan mahdollisilta vaikutuksilta. Vaikka päätös olikin ensimmäinen naula arkkuun, se johti rahaliton rikkoutumiseen vuonna 1924.