Historia
Nimi Sveitsin Helvetia kolikon takana
Sveitsin kuuluisimman kultakolikon, sekä maan itsensäkin, nimi on peräisin kelttiläisestä heimosta, jota kutsuttiin nimellä Helvetii. Heimo asettui 500 jaa. alppialueille, joka tänä päivänä tunnetaan Sveitsinä. Heimon nimi, ja näin myös alueen nimi, oli peräisin latinan kielestä. Nykyisin Sveitsin virallinen nimi on Sveitsin valaliitto, tai latinaksi Confoederatio Helvetica. Sveitsin Vrenelin, eli Helvetican, nimi tuleekin maan latinankielisestä nimestä.
Sveitsin frangin synty
Aina 1800-luvun puoliväliin saakka Sveitsin kantoneilla (osavaltioilla) oli oikeus omaan rahaan. Kantonit käyttivät oikeuttaan ja liikkeelle laskettiin suuret määrät eri arvoisia ja painoisia kolikoita eri kultapitoisuuksilla ja koostumuksilla. Lisäksi maahan virtasi paljon muiden maiden kolikoita Sveitsin suotuisan maantieteellisen sijainnin vuoksi sekä myös monien Sveitsistä Euroopan muihin maihin palkkasotilaiksi lähteneiden miesten rahalähetyksinä kotimaahansa. Liikkeellä olevat monenlaiset kolikot vaikeuttivat päivittäistä rahaliikennettä ja vähentääkseen hämminkiä, kantonit sopivat että raha lyötäisiin jatkossa liittovaltion puolesta. Vuonna 1850 lainsäädännön tultua voimaan, Sveitsin liittokokous asetti valaliiton rahalain, jossa säädettiin että hopeasta tuli uuden rahajärjestelmän perusta ja että uusia yhdenmukaisia hopeakolikoita kutsuttiin Sveitsin frangeiksi.
Sveitsin frangi ja latinalainen rahaliitto
Vuonna 1865 Italia, Ranska, Belgia ja Sveitsi perustivat Euroopan ensimmäisen suuren valuuttaunionin nimeltään "Latin Monetary Union", latinalainen rahaliitto. Liiton perustamisella pyrittiin yhtenäistämään jäsenmaiden raha yhteen valuuttaan. Liiton perustajamaat sopivat yhtenäisen pitoisuuden ja painon kolikoilleen, joka oli sama kuin jo aiemmin käytössä olleilla Ranskan hopea- ja kultafrangeilla. Maat sopivat voivansa vapaasti vaihtaa toistensa kulta- ja hopeakolikoita, riippumatta mitä kuvaa kolikot kantoivat. Näiden kahden metallin suhdeluvuiksi sovittiin, että 4,5 grammaa hopeaa vastasi 0,290322 grammaa kultaa, suhteen ollessa 15,1:1. Standardisointi helpotti ja yksinkertaisti jäsenmaiden kauppaa ja se oli niin houkutteleva konsepti, että myös muita Euroopan maita liittyi liiton jäseniksi. Vaikka liitossa oli useita puutteita, yhden ollessa se, että yksittäiset hallitukset laskivat liikkeelle ylimääräistä paperirahaa yli paperirahalle ja kultakolikoille sovitun suhdeluvun, ne olivat kaikki seurausta huonosta inhimillisestä harkinnasta kuin yhtenäisistä kultakolikoista. Tästä huolimatta liitto laajeni aina ensimmäisen maailmansodan syttymiseen asti, ja loppui muodollisesti vuosikymmen myöhemmin vuonna 1927.
Sveitsin 20 frangin kultakolikon synty
Vaikka Sveitsi liittyi rahaliittoon, joka perustui kulta- ja hopearahaan, liittyessään liittoon Sveitsi päätti olla lyömättä omia kultafrangejaan. Päätös piti lähes kaksikymmentä vuotta. Päätös oli kaksijakoinen: Sveitsiin virtasi kultakolikoita sen kahdesta tärkeimmästä kauppakumppanimaasta, Italiasta ja Ranskasta. Koska maat kuuluivat rahaliittoon ja niiden valuutat oli yhtenäistetty, ei Sveitsillä ollut syytä lyödä omia kolikoita. Toinen syy oli, että rahaliiton kolikoiden arvo oli asetettu karkeasti vastaamaan kullan markkinahintaa ja kolikoiden valmistaminen oli epäedullista.
Liiton muut jäsenmaat sietivät Sveitsin toimintaa jonkin aikaa, mutta kun Ranska syytti Sveitsiä rahaliitossa loisimisesta, Sveitsin hallitus päätti vain poliittisista syistä vuonna 1833 ryhtyä lyömään omaa versiotaan kultafrangista. Vaikka Sveitsi sitoutui oman kolikkonsa valmistamiseen, niiden lyöntimäärät olivat suhteellisen pieniä seuraavien kahdenkymmenen vuoden ajan. Tämä kuitenkin muuttui ensimmäisen maailmansodan syttyessä, kun sekä Ranska että Italia hylkäsivät rahaliiton. Ensimmäisen ja toisen maailmansodan välillä Sveitsi laski liikkeelle noin 51 miljoonaa kultafrangia, 83 % kaikista Sveitsissä vuoden 1883 jälkeen lyödyistä 20 frangin kultakolikoista.
Sveitsin frangin arvo oli tuettu kultakantaan
Maailma alkoi luopua kultakannasta Yhdysvaltojen vanavedessä. Vaikka Sveitsillä oli samankaltainen järjestelmä paperirahan painamisessa, laki velvoitti Sveitsin kansallispankin pitämään vähintään 40 % varallisuudestaan kullassa. Tämä tarkoitti, että Sveitsin ei ollut mahdollista kasvattaa paperirahan määrää kullan ja paperirahan välille määrätyn suhdeluvun vuoksi. Tämän johdosta Sveitsin paperifrangi nähtiin vanhan kultafrangin luotettavana johdannaisena ja siitä tuli vahvin ja parhaiten menestynyt paperivaluutta 1970-luvulta asti.
Valitettavasti päätettiin, että Sveitsin ei kannattanut pitää valuuttaa, joka oli yhtä vahva kuin kulta ja siksi poliittisella päätöksellä Sveitsin perustuslakiin tehtiin muutos, joka irrotti Sveitsin kultakannasta huhtikuussa 1999. Vuotta myöhemmin, kullan hinnan ollessa alhaisimmillaan 20 vuoteen unssihintanaan 250 USD, Sveitsin kansallispankki ryhtyi vähitellen luopumaan kultavarannostaan myymällä sitä markkinoille. Ensimmäinen erä oli saatu myytyä vuonna 2005, jolloin 1300 tonnia kultaa oli myyty keskimäärin $351 unssihintaan. Tämä johti suunnattoman suureen tappioon Sveitsin kansalle, ajatellen että kullan hinta nousi jopa 1900 dollariin unssilta vuonna 2011. Tähän päivään mennessä Sveitsin pankki on myynyt 1550 tonnia kultaa alkuperäisestä 2590 tonnin varastostaan. Kultaa on jäljellä enää 1040 tonnia, eli 10 % Sveitsin pankin omaisuuserästä.